VARHAISESTA PUUTTUMISESTA MYÖNTEISEEN TUNNISTAMISEEN

Suomalaisessa varhaiskasvatuksessa ja pedagogisessa sekä sosiaalisessa työkentässä on noudatettu 2000- luvun alusta asti varhaisen puuttumisen menetelmiä. Varhaisella puuttumisella on tarkoitettu ongelmien  ja kehityshaasteiden varhaista tunnistamista ja niihin reagoimista. Kuitenkaan lastensuojelulliset tarpeet, lasten ja nuorten pahoinvointi tai lastensuojelun sijoitukset eivät ole vähentyneet, päinvastoin. Hyvinvointiyhteiskuntamme rinnalla elää pahoinvointiyhteiskunta.

On tärkeää puuttua ajoissa, ottaa huoli puheeksi ja etsiä ratkaisuja. Mutta varhaisen puuttumisen riskinä ovat ongelmakeskeisyys ja leimaavuus. Resurssien vähyys voi tehdä varhaisesta puuttumisesta liukuhihnatyötä. Havaitaan huoli, etsitään tukimuoto ja jatketaan eteenpäin. Voi käydä niin, että keskitytään vain ongelmiin ja unohdetaan lapsi niiden takana.

Lapset, joiden kanssa sijaishuollossa työskennellään, ovat valitettavan usein olleet negatiivisen tunnistamisen kierteessä varhaisesta lapsuudestaan saakka. Lapsen kehityksessä, käyttäytymisessä ja integroitumisessa kouluelämään tai muuhun sosiaaliseen kanssakäymiseen on huomattu tekijöitä, joiden perusteella viranomaistaho on joutunut useaan otteeseen puuttumaan, ohjaamaan tai pakottamaan erilaisten tukitoimien piiriin. He tulevat  sijoitukseen usein ”viimeisenä mahdollisuutena”. Vaativan tason sijaishuoltoon sijoitettaessa tilanne on poikkeuksetta vaativa kaikin tavoin. Vaativuus tarkoittaa usein sitä, että lapsi vaarantaa käytöksellään itseään tai muita, on sitoutumaton, piittaamaton, vihainen eikä luota aikuisiin tai kehenkään.

Kun lapsen ja tämän verkoston kanssa päästään vuorovaikutukseen, löytyy taustalta usein pitkä varhaisen puuttumisen tie. Riskit on nähty ja tunnistettu ja niihin on yritetty vaikuttaa. Harmillisen usein lapsen ja perheen voimavaroihin ja vahvuuksiin ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota. Kuva tilanteesta ja henkilöistä voi olla yksiulotteisen kielteinen. Tilanne ei ole parantunut vaikka ongelmat on nähty ja huomioitu eri järjestelmissä. Lapsi on tilanteessa vahvasti tietoinen omasta riittämättömyydestään ja ongelmallisuudestaan. Hänen minäkuvansa on voinut muotoutua useiden epäonnistumiseen ja ongelmalapseksi leimautumisen kautta. 

”Mä olen tällanen Itäkeskuksen gansta. Mä tunnen kaikki itiksen pultsarit, koska ne on mun faijan kavereita. Tiijätkö miten pienet lapset kattoo mua vaikka kaupassa, ne kattoo niinku aikoisin hakata ne saman tien. Ne pelkää mua. Mä oon ollu vittu kaheksassa koulussa ja viidessä laitoksessa ja aina mut on potkittu sieltä pihalle. Tiätsä kuin vaikeeta on olla mitään muuta kun on. Isona mä heitän kamaa hihaan likasella sohvalla, likasessa kämpässä siellä vitun itiksessä, se on mun koti ja mä oon tällänen paha poika, narkki ja rikollinen.”

Lainaus on 17- vuotiaan sijoitetun pojan puheesta. Sijaishuoltopaikan aikuiset näkevät pojan terveen näköisenä, sympaattisena poikana, jolla on raju tausta ja vielä rajumpi ilmaisutapa. He näkevät huumorintajuisen, epävarman ja yksinäisen, äidittömän pojan,  sosiaalisesti hyvin aran, päihderiippuvaisen, mutta tulevaisuuden tavoitteellisen pojan, joka unelmoi perheestä, työpaikasta ja asunnosta. He näkevät pojan, jonka ulkonäöstä ei kukaan ulkopuolinen pysty näkemään rikos- tai päihdetaustaa, ei epävarmuutta eikä mitään poikkeavuutta. He näkevät hyvännäköisen, läheisistään huolehtivan, hienoja RAP–sanoituksia tekevän, liikunnallisen nuoren miehen, joka oikein tuettuna pystyy, mihin haluaa. Tätä kaikkea he sanoittavat hänelle päivittäin keskustelussa ja tukevat häntä kohti unelmiaan. Pikkuhiljaa hän alkaa nähdä itsessään niitä samoja asioita, joita lastensuojelun ammattilaiset hänessä näkevät.

Lastensuojelun sijaishuollossa tulisi pyrkiä rakentamaan yksilöä tukevaa yhteisöllisyyttä, jossa nostetaan esiin jokaisen yksilön arvokkuus ja vahvuudet. Myönteisen tunnistamisen ja tunnustamisen sekä tutustumisen tulisi olla  keskeisiä työskentelytapoja ja oikeastaan koko sijaishuollon lähtökohta. Tärkeintä työssä olisi kohdata lapsi vuorovaikutteisesti, avoimesti ja arvostavasti. Pitäisi kuunnella, mitä lapsi itsestään kertoo ja etsiä vahvuuksia, unelmia ja positiivisia puolia. Samalla kuitenkin tulisi kohdata torjumatta se kaikki haitallinen, negatiivinen ja ikävä, mikä lapsen elämään liittyy. Täytyisi pyrkiä ymmärtämään lapsen valintoja, vaikkemme hyväksyisikään niitä.


 ”Dialogi ei ole mitä tahansa vuorovaikutusta
vaan uskon, toivon, rakkauden ja luottamuksen 
pohjalta syntyvä kommunikaatiosuhde” 

-Paulo Freire-

Myönteisen tunnistamisen periaate voi näkyä arkityössä ilman erityistä menetelmällisyyden korostamista. Tämä tarkoittaa lastensuojelulaitoksen arjessa tunnustuksen ja arvostuksen jakamista, hoivan ja välittämisen ilmaisemista sekä hyväksyvää ja kunnioittavaa vuorovaikutusta. On tärkeää, että näitä lapsia kuullaan ja arvostetaan heidän lähtökohtansa hyväksyen. Monilla sijoitetuilla lapsilla on olematon itsetunto ja he kokevat joutuneensa eräänlaiseen epäoikeudenmukaisuuden kierteeseen. Kun lapsi kokee tulevansa huomioiduksi, kuulluksi ja oikein tunnistetuksi omana itsenään, voimme korjata jo syntynyttä problematiikkaa sekä ennaltaehkäistä syrjäytymisen ja eriarvoisuuden kokemista jatkossa. 

Kysymys ei ole niinkään mistään menetelmästä tai oppisuunnan noudattamisesta kuin asenteesta työhön ja asiakkaisiin.Työntekijöiden tulisi olla yhteisönä yhdessä lasten kanssa, tehdä yhdessä, elää yhdessä ja nähdä lapset sellaisina kuin he haluavat tulla nähdyksi. Ennen kaikkea ammattIlaisten tulisi luoda ilmapiiri ja yhteisö, jossa aikuiset ja lapset ovat samalla puolella, tavoittelemassa samoja, yhteisiä päämääriä. Tämä vastakkainasettelun puuttuminen voi olla monelle lapselle mullistava kokemus heidän aiempiin kokemuksiinsa verrattuna. 


Se, että lapsi tulee myönteisesti tunnistetuksi, voi muuttaa koko hänen elämänsä suunnan tai katkaista sukupolvia jatkuneen syrjäytymisen kierteen. Jokaisen lastensuojelun työntekijän tulisi jatkuvasti arvioida itseään. Mikäli hän ei kykene näkemään asiakkaissaan mitään hyvää, hänen tulisi vaihtaa alaa mahdollisimman pian. Kukaan lapsi ei ansaitse sellaista työntekijää. Lapsi ansaitsee tulla nähdyksi, kuulluksi ja välitetyksi. Vain siten voi kasvaa ihmiseksi.

Kommentit

Suositut tekstit