HIRNYRKIT MAAILMALLA

Asiakas sanoi: "Toi teidän duuni on tommosta. Pleikkarin pelailuu ja läpän heittoo!" Niin, semmoista se tosiaan välillä on. Kaikille lastensuojelutyö ei kuitenkaan sovi. Sijaishuollossa työ on jatkuvaa kohtaamista ja itsestään antamista. Se on psyykkisesti kuormittavaa tavalla, jota  sitä työtä tekemätön ei voi ymmärtää. Psyykkinen kuormitus aiheuttaa myös fyysistä väsymistä. Toki lastensuojelussa voi käydä vain töissäkin. Mutta niillä, jotka jaksavat vuodesta toiseen on tietty ominaisuus. He uskaltavat antaa itsestään ja heidän sielunsa paikkautuu. Sitä tuskin voi valita tai oppia koulussa.

Lastensuojelutyö on jatkuvaa antamista. Jokaiseen asiakkaaseen jää pala sinusta itsestäsi. Toisiin suurempi, toisiin pienempi. Jos se aukko ei itsestään korjautuisi, ei jäljelle jäisi kohta mitään. Hyvä lastensuojelija on kuin sitkeä huonekasvi. Siitä voi irrottaa loputtomiin uusia alkuja pieninä osina ja istuttaa ne uuteen multaan. Ne lähtevät kasvuun tai eivät lähde. Se sitkeä huonekasvi kuitenkin kasvattaa irroitetun kohdalle uuden osan, aina uudestaan ja uudestaan.

Lastensuojelija on kuin käänteinen Voldemort. Harry Potterin lukeneet ja katsoneet tietävät, että Voldemort yritti tehdä itsestään kuolemattoman. Hän rikkoi sielunsa osiin ja istutti osat hirnyrkkeinä esineisiin tai ihmisiin. Lastensuojelun ammattilainen antaa pienen palan sielustaan jokaiseen kohtaamaansa lapseen. Voldemortin täytyi tappaa saadakseen sielustaan osia irti. Lastensuojelija kohtaa, kuuntelee, näkee ja avaa itsensä. Päinvastoin kuin Voldemort, lastensuojelijan on kyettävä tekemään positiivinen teko, näkemään hyvä, olemaan aito, päästämään toinen ihminen lähelle. Niin hänestä jää jälki, jolla voi olla valtava merkitys.

Lastensuojelijan jäljiltä kaduilla kulkee lapsia, aikuisia, joissa on pala hänen sieluaan. Monen lapsen psyykkiset vauriot ovat vaikeasti korjattavissa. Lastensuojelijan on kuitenkin nähtävä lapsi. Kaiken oireilun ja ongelmien takana on kyettävä näkemään se lapsi, jolla on vahvuuksia ja unelmia. Lapsi joka haluaa, että häntä ymmärretään ja hänen vierellään kuljetaan. Vain näkemällä ja kuulemalla, aitona ihmisenä lastensuojelija voi jättää sielustaan lapseen pienen osan. Se osa voi rohkaista ja kannatella, toimia tulevaisuudessa valon säteenä, kun on oikein pimeää. Se osa voi myös ratkaista lapsen koko elämän suunnan, sytyttää hänen oman valonsa ja auttaa lasta kasvattamaan  omat vahvat siivet, jopa juuret.




Kommentit

  1. Hienosti kirjoitettua tekstiä, hieno lukea, meinaa mennä roska silmään ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentit näkyvät ylläpidon hyväksynnän jälkeen.

Suositut tekstit