Sosionomipula - lastensuojelun kuuma peruna

Viime päivinä on uutisoitu varhaiskasvatuksen kriisistä. Kriisi on saman kaltainen, kuin sosiaali- ja terveyspalveluiden työvoima- tai palkkakriisi. Kokemukseni mukaan lastensuojelu kärsii pahimmasta työvoimapulasta, mitä konsanaan on koettu miesmuistin aikana. Sosiaalityöntekijöistä on huutava pula ja sijaishuollon palveluntuottajat ovat hankaluuksissa kilpaillessaan kynsin ja hampain pätevästä työvoimasta. Mielestäni tilanne vaatii vakavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Lastensuojelulaitoksessa on lupaviranomaisen ja hyvinvointialueiden puitesopimusten mukaan oltava puolet AMK-koulutettuja, joista puolet sosionomeja. Esimerkiksi erityistason laitoksessa henkilökuntaa on oltava 9, joista puolet eli 5 AMK- koulutettua, joista puolet eli 3 sosionomeja. Ihmisiä kun ei voi puolittaa, niin on pyöristettävä ylös päin. 

Valtakunnallinen ongelma on, ettei sosionomeja ole riittävästi. Tai sellaisia sosionomeja, jotka haluaisivat tehdä haastavaa, kuormittavaa ja vuorovaikutustaitoja sekä erityisosaamista vaativaa kolmivuorotyötä. Tämä on osittain myös palkkauskysymys, mutten halua tehdä tästä palkkavaatimuskirjoitusta. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksessa sosionomien palkkaluokissa on muutaman luokan hajonta. Kunnallinen työehtosopimus on palkoissa yksityistä sektoria paljon edellä. Ongelma on siinä, että sosionomit eivät edes hae lastensuojelun sijaishuoltoon töihin. Tällöin ei edes päästä kilpailemaan palkalla lupaamalla hurjia henkilökohtaisia lisiä, joilla voisi päästä parempaan ansioon, kuin jollain muulla työvoimasta hampaat irvessä kisaajalla.

Lastensuojeluyksiköitä on jo suljettu työvoimapulan vuoksi. Myös kaupunkien omia yksiköitä. Tämä tarkoittaa, että kilpailu paikoista on entistä kovempaa ja laitosten on helpompi kieltäytyä haastavimmista asiakkaista. Tilanne kuormittaa entisestään kuormittuneita sosiaalityöntekijöitä eikä pian tule olemaan riittävästi paikkoja kaikille sijaishuollon paikkoja tarvitseville.

Sosionomien määrä katsotaan kilpailutusvaatimuksissa ehdottomaksi laatuvaatimukseksi. Mikäli sosionomeja on liian vähän, ei kilpailutusta läpäise, vaikka yksikön muusta henkilökunnasta puolet opiskelisi sosionomeiksi. Sijaishuoltopaikat eivät voi tehdä minkäänlaista laatukriittistä valintaa sosionomien suhteen. Kiintiösosionomi on palkattava, vaikka olisi jo hakutilanteessa täysin selvää, ettei henkilö tule selviämään työn vaatimuksista. Ehdoton laatuvaatimus siis ei takaa laatua lainkaan, vaan jopa heikentää sitä. Kiintiösosionomi voi aiheuttaa sijaishuollon asiakkaille kokemuksen turvattomuudesta ja vaikeuksia sitoutua aikuisiin vaihtuvuuden takia sekä  työryhmälle pahimmassa tapauksessa tilanteen, jota korjataan pitkään.

Minun ei ole missään tapauksessa tarkoitus kritisoida sosionomeja. Olen itsekin yhdeltä tutkinnoltani sosionomi. Valitettavasti nykykoulutus ei juurikaan valmenna niihin vaativimpiin tehtäviin, joita sosionomeille on tarjolla. Ajattelen, että on turha syyttää ketään ja vain valittaa. Pitää muuttaa! Muuttamisen keskiössä on oltava lapsi, palvelun käyttäjä, ne keitä ollaan suojelemassa.

Mitä voisimme muuttaa, ellei puhuta palkkauksesta? Minulla on muutama ehdotus.

1.  Monipuolinen hyväksytty tutkintovalikoima

En tietenkään ajattele, ettei tutkintovaatimuksia olisi lainkaan. En halua palata siihen esilastensuojelulliseen aikaan, jolloin työkaverinani oli mikälie suntio ja sähkömies Pentti, joka löytyi omaohjattavan kotoa ilkosillaan tekemästä hieman "perhetyötä".

Sosiaali- ja terveysalan tai humanistisen alan tutkinto olisi siis oltava kaikilla. Tällä tarkoitan nyt sitä, että esim. yhteisöpedagogin tutkinto olisi valtakunnallisesti hyväksytty tutkinto lastensuojelulaitoksessa.  Koko valtakunnallinen tutkintovalikoima olisi käytävä läpi ja pohdittava onko meillä muita tutkintoja, jotka antavat kelpoisuuden toteuttaa laadukasta lastensuojelun ohjaustyötä.

2. Sosionomien vaatimusmäärä

Sosionomien tarkkaan määritelty määrä henkilöstössä ei takaa lainkaan laatua suhteessa lapsen saamaan hoitoon. Lastensuojelutyö on vuorovaikutusammatti, jossa keskiössä on työntekijän asenne ja persoona, ei tutkintotodistuksen korkea-aste. Ajattelen itse, että minulle on aivan sama onko tiimissäni lainkaan sosionomeja, kunhan lasten eteen tehtävä työ on laadukasta ja tuloksellista sekä eettisesti ja dokumentoinnin kannalta oikein tehtyä. Nyt jo lastensuojelulaitosten esihenkilöt painostavat huippulähihoitajiaan jatkamaan opintojaan ammattikorkeakouluun eikä perusteena ole mikään muu kuin sosionomi AMK- vaateen täyttäminen. Työssä jaksamisen ja ihmisten henkilökohtaisen kuormittumisen näkökulmasta tässä ei ole lainkaan järkeä!

3. AMK-tutkintoisten vaatimusmäärän muuttaminen

Vielä radikaalimpi ehdotus on kaikkien AMK-tutkintovaaimusten muuttaminen. Itse vaatisin ehdotonta korkeakoulututkintoa vain yksikön vastuuhenkilöltä ja esihenkilötehtävissä toimivilta sekä yksikön vastuusairaanhoitajalta. Lastensuojeluyksikön tuottama laatu on jo nyt sen käyttämien menetelmien, työorientaation, esihenkilön asettaman vaatimustason, henkilökunnan lisäkoulutustason ja työkokemuksen varassa. Korkeakoulutukinnolla on hyvin vähän tekemistä työntekijän auttamisasenteen, kohtaamistaitojen ja turvallisen aikuisen rooliin asettumisen kanssa. Väitän, ettei näillä mielestäni ehdottomilla lapsilähtöisillä laatuvaatimuksilla ole mitään tekemistä tutkinnon kanssa.

4. Lisäkoulutusvaatimukset

Laatua voidaan taata sillä, että yksikön henkilöstöltä vaaditaan yksikön erikoistumisen mukaan suoritettuja lisäkoulutuksia oman perustutkintonsa päälle. Tästä voidaan vastuuttaa yksikön esihenkilö, jolla pitää olla vastuu kokonaislaadusta ja asiakaskunnan mukaan räätälöidystä prosessista. Lähihoitaja voi  täydentää opintojaan traumakouluttautumisella tai millä tahansa asiakaskuntaan eli suojeltavien lasten problematiikkaan liittyvällä täsmäkoulutuksella. Näitä koulutuksia tarjoavat mm. ammattikorkeakoulut ja kokemukseni mukaan kurssit ovat varsin korkeatasoisia.

5. Yhteiskunnallinen tietämys lastensuojelusta

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä ehdotan, että kaikki miettisivät, mitä lastensuojelusta puhuvat. Jos lastensuojelun sijaishuollon brändi on klikkimedian tuottaman kuvan varassa, on turha ihmetellä, miksei alassa ole imua! Julkinen keskustelu on kaikkien meidän lastensuojelun intohimoduunareiden varassa! 

On kyettävä rehellisyyteen vaatimuksista, mutta myös oikomaan harhakäsityksiä. On kerrottava kaikille, että työssä parasta on vuorovaikutus, turvallisen aikuisen roolissa päivittäin toimiminen, luottamuksen syntyminen ja pienten valon pisaroiden vahvistuminen lasten elämää valaisevaksi suuremmaksi lämmittäväksi valoksi tai jopa auringoksi. Emme ole töissä sosionomeja tai maistereitakaan. Olemme ihmisiä!

Mitä sinä muuttaisit? Mikä sinun mielestäsi on laatua sijaishuollossa? Mikä olisi sinun ehdoton laatuvaatimuksesi?