VALTA TAKAISIN AIKUISILLE

Sana valta voi kuulostaa negatiiviselta tai alistavalta. Tässä kirjoituksessa valta tarkoittaa pedagogista, kasvatuksellista valtaa. Se on  aikuisen turvallisuutta rakentavaa ja johdonmukaista päätöksentekoa lapsen kasvattamiseksi ja suojelemiseksi. Hyvin usein lastensuojelun sijaishuoltoon tulevien asiakkaiden perheissä valta-asetelma on vääristynyt. Lapsi hallitsee oireilullaan, rajoja ei ole tai ne ovat näennäisiä. Lapsi ei myöskään kykene integroitumaan niihin toimintajärjestelmiin, kuten kouluun ja harrasteryhmiin, jotka tukisivat hänen elämänlaatuaan, elämänhallintaansa ja osallisuuttaan. Tämän vallan palauttamiseen on muitakin keinoja kuin alistava kuri. Sellaisia keinoja, joita valtiovallan ei tarvitse pyytää vuosikymmenten päästä anteeksi.

Sijaishuollon tehtävä on tukea kasvatuksellisin menetelmin sijoitettuja lapsia kasvun prosesseissa ja mahdollistaa heidän integroitumisensa yhteiskuntaan tulevaisuudessa. Tämä tehtävä sisältää myös valta-asetelman oikaisemisen. Raskaan vastuun ja vallan taakan ottamisen pois lapselta aikuisille, joille se kuuluu. Kasvatuksen täydellinen puuttuminen voi johtaa syrjäytymiseen ja epäinhimillisiin piirteisiin yksilön kehityksessä. Pedagogisen kasvatussuhteen avulla voimme yrittää palauttaa lapsia turvalliseen, aikuisjohtoiseen kasvatusympäristöön, jossa heitä autetaan rinnalla kulkien kohti osallisuutta.

Sijaishuoltoon tullessaan lapsilla on usein ongelmien päällekkäisyyttä. Päihteillä, rajattomalla tai aggressiivisella käytöksellä oireilun taustalla on perheen problematiikkaa ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Suurin osa sijoitetuista lapsista ovat pitkään eläneet tilanteessa, jossa he ovat itse vastuussa itsestään eivätkä ole asettuneet aikuisten asettamiin rajoihin kotona, koulussa tai edellisessä sijaishuoltopaikassaan. Tämä tarkoittaa usein täysin puutteellista unirytmiä, ruokailutottumuksia ja arjenhallintaa sekä vaikeuksia koulunkäynnissä ja aikuisten ohjeiden mukaan toimimisessa. Ensimmäinen kasvatustehtävä on siis arjen vakauttaminen ja turvaaminen. 

Kasvatuksellisena ongelmana tai haasteena nämä nuorten ongelmat kumpuavat syrjäytymisen kierteestä, osattomuudesta ja huono-osaisuudesta yhteiskunnassamme.  Lastensuojelutyössä näkee marginaalirealismia, joka on arkipäivää lisääntyvälle määrälle lapsia ja nuoria. Kasvatuksellinen haaste on kokonaisvaltaisen osallisuuden ja lapsen asemassa kasvamisen oikeutuksen palauttaminen. Tarvitaan tietoa lapsen olosuhteista, sosioekonomisesta asemasta, kehityspsykologiasta sekä laajasti niistä yhteiskunnallisista ilmiöistä, tukimuodoista ja verkostoista, jotka ovat osallisina tai joita voidaan hyödyntää. 

Auttamisen lähtökohta on itseavun tahdon herättäminen tai vahvistaminen sekä vastuun kasvattaminen pikkuhiljaa. Työ on vahvasti vuorovaikutuksellista, luovan luottamussuhteen rakentamista. On asetuttava rinnalle ja kohdattava lapset aidosti ja humaanisti. Työvälineitä ovat persoona ja sosiaalinen herkkyys, joustavuus, tilannekohtaisuus sekä lapsen subjektiuteen pyrkivä vuorovaikutus. Luottamussuhteessa voidaan palauttaa lapsen elämään turvallisuutta ja pedagoginen valta aikuisille kasvatussuhteessa.

Vaikeasti oireilevien, syrjäytyneiden lasten ja nuorten elämänhallinta sekä aikuisten pedagoginen valta voidaan palauttaa vain oikein rakentuneessa pedagogisessa suhteessa. Kasvatus- tai hoitosuhde tulee olla luottamuksellinen, aito ja henkilökohtainen. Työntekijältä vaaditaan tietynlaista kutsumusta työhönsä ja aitoa välittämistä. Lapsi voi toipua ja tulla subjektiksi vain epämuodollisessa ja henkilökohtaisessa korjaavassa suhteessa. Vain aidossa, välittävässä ja hyvään uskovassa ympäristössä lapsi voi luovuttaa osan vastuusta aikuiselle ja antautua kasvatettavaksi ja tuettavaksi ja pedagoginen valta voi siirtyä aikuiselle. Työntekijöiden on oltava vastuussa hoidossaan olevista lapsista ja autettava sekä ohjattava, jopa määrättävä heitä.  Pedagogista valtaa ei saada takaisin ilman lasten osallisuutta. Luottamus- ja kasvatussuhteen luominen perustuu dialogiin ja vuorovaikutukseen.

Ihmisyyden arvon korostaminen on oltava työtä määrittelevä arvo. On pyrittävä arvostavaan kohtaamiseen. Kaikista lastensuojelulapsista ei tule veronmaksajia tai yhteiskunnan normien mukaan toimijoita. He eivät suorita ammattitutkintoja, joiltakin jää peruskoulukin suorittamatta. Emme siis voi pyrkiä ihanneyhteiskuntaan, silloin tavoitteemme on väärä. On syvemmin pohdittava sitä, mikä näiden lasten paikka yhteiskunnassamme on ja kenties pyrkiä kehittämään myös yhteiskuntaa. Lasten pahoinvointi ei ole vain marginaaliryhmien ja syrjäytyneiden perheiden ongelma. Se ei ole myöskään vain lastensuojelutyössä toimivien haaste. Se on koko suomalaisen yhteiskunnan ongelma, jonka äärelle pitää pysähtyä. On oikeasti kuultava näitä lapsia ja nähtävä heidät.

"Jos rakenne ei salli dialogia, 

tulee rakennetta muuttaa."

 -Paolo Freire-